Miltä tuntuu tulla kotiin, joka tuoksuu raikkaalta ja kiiltää kuin uusi? Sen sijaan, että kertoisimme itse, annamme meille tärkeimpien, eli asiakkaidemme kertoa. Neljä pitkäaikaista asiakastamme kertovat, miten vakituinen siivooja kotiin on muuttanut heidän arkeaan. Lue heidän tarinansa ja päätä, onko puhdas koti paras lahja itselle!
Kotisiivous luo yhteistä aikaa – ja hinta on sen arvoinen

Teija Ljungberg löysi PiKa Puhtauden vuonna 2017 sukulaisensa kautta. Siitä lähtien Ljungbergien omakotitalossa on käynyt siivooja parin viikon välein.
Arjen ollessa kiireistä ja perheen yhteisen ajan ollessa aina kortilla, kotisiivous voi olla todellinen pelastus. Kun lapset ovat pieniä ja haluaa maksimoida kaikki arvokkaat yhteiset hetket, on kotisiivouksen hinta verrattain pieni.
”Kotisiivous on ollut iso apu erityisesti ruuhkavuosina, kun lapsemme ovat olleet pienempiä. Viikonloppuisin on voinut keskittyä perheenä yhdessäoloon ja arjesta palautumiseen kodin siivoamisen sijaan”, Teija sanoo ja lisää, että siivousta on pyydetty myös ennen juhlia, mikä on helpottanut juhlavalmisteluiden stressiä.
Vaikka varsinaisia erityistoiveita ei ole ollut, laadukas siivous on Teijalle erityisen tärkeää.
”Olen tarkka siivouksen laadusta ja esimerkiksi kylpyhuoneen tahrattomuus on tärkeää. Alkuvuodet meillä siivonnut henkilö oli siivouksen laatutasosta samalla aaltopituudella kanssani, ja kun hän ei voinut enää siivota meillä, siivoajat ovat vaihtuneet pari kertaa. Tämä on johtunut enimmäkseen minusta asiakkaana, koska vaatimukseni siivouksen laadusta ovat korkeat. Tähän on kuitenkin reagoitu ja nykyinen siivoaja on käynyt meillä jo pari vuotta.”
Teija suositteleekin PiKa Puhtautta lämpimästi.
”Palvelu on joustavaa, siivous laadukasta ja palautteeseen reagoidaan nopeasti. Se tekee arjesta kevyempää ja kodista viihtyisämmän!”
Kotisiivous kiinnostaa, mutta hinta mietityttää? Tutustu hinnastoomme!
Siivooja kotiin alakerran Ullan suosituksesta
Kun helsinkiläinen Marjut Koskela kuuli alakerran naapuriltaan kehuja PiKa Puhtauden siivouspalveluista, hän päätti tarttua tilaisuuteen. Selkäkipuisena ihmisenä imurointi ei ollut koskaan ollut hänen mieleensä, ja hänen puolisonsa sairastuttua siivousapu tuli yhä ajankohtaisemmaksi. Näin alkoi pitkä yhteistyö, joka on kestänyt jo vuosia.
”Alakerran Ulla kehui PiKa Puhtauden kotisiivousta, ja kun hän sanoi, että kaikki sopimukset ovat pitäneet ja siivoojat ovat hyviä, päätin kokeilla”, Marjut kertoo. Aluksi siivooja kävi kahden viikon välein, mutta nykyään Marjut saa siivousapua kerran kuukaudessa. Siivoojat hoitavat imuroinnin ja pyyhkivät pinnat, mutta tietyt asiat Marjut haluaa pitää itsellään. Esimerkiksi hänellä on kirjahyllyn päällä edesmenneen miehensä rakentamia pienoismalleja isokokoisista laivoista. Sieltä hän haluaa pyyhkiä pölyt itse.
”Niissä on tietenkin paljon tunnearvoa. Olen aina siivoojille sanonut, että pyyhin ne hyllyt mielelläni itse, koska en halua syyttää ketään muuta, mikäli joku ne sieltä tiputtaa ja rikkoo”, Marjut sanoo.
Vaikka vuosien varrella siivoojia on vaihtunut, palvelun laatu on pysynyt tasaisena. Yksi tärkeimmistä asioista Marjutin mukaan on aikataulujen pitävyys.
”Jos on sovittu, että tullaan maanantaina yhdeksältä, niin silloin tullaan. Jos muutoksia tulee, niistä ilmoitetaan hyvissä ajoin. Arvostan myös sitä, että siivoojat tietävät tarkalleen, mitä siivous sisältää. Ei tarvitse selitellä joka kerta uudestaan.”
Marjut on suositellut PiKa Puhtautta myös ystävilleen. Hyvän ja täsmällisen palvelun sekä moitteettoman työnjäljen lisäksi hän pitää myös sosiaalisesta puolesta.
”Iloisia nuoria naisia, joiden kanssa voi välillä jutella muustakin kuin siivouksesta. En luopuisi!” Marjut päättää.
Ota itsellesi omaa aikaa ja tilaa siivooja kotiin jo tänään!
Pitkäaikainen asiakas Aleksi Lumme: ”Kotisiivous tuo tasapuolisuutta”
Siivouspalvelun valinta ei aina mene kerralla nappiin. Tämän sai huomata myös Aleksi Lumme puolisonsa kanssa, kun ensimmäinen kokeilemansa siivousyritys ei vastannut odotuksia.
”Palvelu oli kallis, jälki ei ollut toivottua ja kommunikointi takkuili”, Aleksi muistelee.
Pettymyksen jälkeen alkoi uuden palveluntarjoajan etsintä. Heidän kotikaupunkinsa on Helsinki, ja silloin vastaan tuli paikallinen PiKa Puhtaus. PiKa Puhtauden perustaja Pia kävi tekemässä alkukartoituksen, ja ensivaikutelma oli lämpimän ammattimainen.
”Pia oli asiallinen ja ihmisläheinen. Suunnitelma, jonka laadimme, oli juuri sellainen kuin toivoimme. Vuosi taisi olla 2016 tai 2017, joten aika pitkään tässä on oltu asiakkaina”, Aleksi hymyilee.
Aleksi arvostaa erityisesti PiKa Puhtauden joustavuutta ja reilua toimintatapaa. Hän kertoo esimerkkinä koronapandemian ajat, kun siivousaikataulut heittivät välillä häränpyllyä ymmärrettävistä syistä.
”Siinä tuli erilaisia vaihteluja puolin ja toisin, kun oli flunssaa. Siitä ei tullut ikinä mitään ongelmaa. Ei ollut joustamattomuutta esimerkiksi laskutuksessa – ja me taas olemme pyrkineet vastaamaan samaan joustavuuteen. Reiluuteen on kiva vastata reiluudella”, Aleksi sanoo.
Siivouspalvelun vaikutukset ovat näkyneet arjessa stressittömyytenä ja tasapuolisuutena.
”Niin stereotypistä kuin se onkin, niin minua kiinnostaa vähemmän siivoaminen kuin rouvaa. Ilman siivouspalvelua homma menisi helposti epäreiluksi, kun toinen tekisi enemmän kuin toinen. Tämä ratkoo kokonaan sen kysymyksen”, Aleksi päättää.
Kotisiivous helpottaa eläkeläispariskunnan arkea
Kuten niin moni muukin, myös Mirja-Leena Heikkinen valikoi siivouspalvelun suositusten kautta. Vuonna 2017 Mirja-Leena kuuli PiKa Puhtaudesta tyttäreltään ja tämän naapureilta. Suositukset herättivät kiinnostuksen, ja siitä alkoi jo yli seitsemän vuotta jatkunut yhteistyö. Alun perin siivottavana oli kahden kerroksen erillistalo, nykyisin kerrostaloasunto, mutta yksi asia on säilynyt muuttumattomana: korkea laatu ja luotettavuus.
Mirja-Leena on erityisen tyytyväinen siihen, että hänelle on nimetty vakituinen siivooja, joka tuntee kodin ja sen tarpeet.
”Meille on nimetty ’pääsiivooja’ tai ainakin hän on aina mukana, vaikka hänen parinsa vaihtuisikin. Se lisää palvelun käytön helppoutta, koska siivoojat tietävät, mitä työhön kuuluu”, Mirja-Leena sanoo tyytyväisenä.
Eläkkeellä oleva Heikkisten pariskunta kertoo elämänlaadun kohentuneen merkittävästi siivousavun myötä, koska siivoaminen on raskasta.
”Ja kun palvelun tuottajana on monilta vuosilta tuttu ja hyväksi todettu taho, stressi on vielä pienempi. Siivouspalvelu on kokonaisvaltainen kattaen koko asuntomme; siten esim. vieraita voi tulla yllättäen aiheuttamatta suurta siivousponnistusta meiltä”, Mirja-Leena muistuttaa.
Mirja-Leena kertoo hänen miehellään olleen aluksi ennakkoluuloja palvelun käyttämisestä. Eikä miestä käy syyttäminen, meihin suomalaisiin tuntuu olevan usein istutettu ajatusmalli siitä, että ei tarvitse auttaa – kyllähän me asia voidaan itse hoitaa. Ääni kuitenkin muuttui kellossa nopeasti.
”Siivouspalvelun käynnistyttyä hän huomasi, että se helpotti vaimon työpainetta. Lisäksi hän huomioi heti, että koti todellakin oli siivotun näköinen siivoojien lähdettyä”, Mirja-Leena kertoo.
Kun palvelu on hyväksi todettu, sitä kelpaa suositella muillekin. Eihän hyviä asioita kannata pitää vain itsellään.
”Olemme suositelleen usein ja suosittelemme jatkossakin, jos kyselyjä tulee. Siivoojat ovat ystävällisiä, luotettavia ja huomaavaisia sekä tehokkaita ja työnsä osaavia.”

Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi alla olevan lomakkeen kautta ja olemme sinuun pian yhteydessä.